Esittely
Laulaminen on ihmiselle perusjuttu, ja se on ainutlaatuinen tapa ilmaista asioita.

Tietoa Minusta
Olen Mari Lehtinen, musiikin monipuolinen ammattilainen.
Laulaminen, sen opettaminen ja laulamisen kautta itsensä kehittäminen on minulle erittäin tärkeää. Oman äänen kanssa työskentely on ollut todella opettavainen, antoisa ja mielenkiintoinen matka itseeni! Olen esiintynyt soololaulajana, sekä lukuisissa kuoroissa ja pienryhmissä nuoresta saakka ja opiskellut laulua eri ammattiopintoihin liittyen.
Vuodesta 1993 olen kouluttanut yksityisoppilaita, kuoroja ja ryhmiä. Tämä kaikki on opettanut minulle, mitä laulaminen voi merkitä luovuuden lähteenä, miten se voi lisätä itsetuntemusta sekä rikastaa elämää.
Oletpa aloittelija tai pidemmälle ehtinyt, opetan laulamista innostavasti ja juuri sinua ja ääntäsi kuunnellen.
Rakastan opettamista ja jokaisen laulajan ääni on kiehtovalla tavalla omanlaisensa!
Tutkintoni

Työkokemukseni
Oppilaitteni kokemuksia
”Mari on myös erittäin taiteellinen, ja pystyy auttamaan oppilaitaan löytämään eri musiikkityylien vaatimat esitystavat ja erityispiirteet. Koska Mari on loistava pianisti, erillistä säestäjää ei tarvita. Vaikka takana olisi ollut huono päivä, lähden Marin tunneilta aina kotiin musiikista innostuneena, virkistyneenä ja paljon oppineena.”
”Laulamisessa oppiminen tapahtuu pienin askelin. Niinpä olin ylpeä itsestäni, kun lopulta osasin siirtyä tyylikkäästi rintarekisteristä päärekisteriin ja takaisin. Mari on opettajana loputtoman kärsivällinen. Ja jos paikka on vaikea, hän tietää keinot, miten sen saa onnistumaan. Joka tapauksessa meillä on niin kivaa, että on vaikea sanoa, kumpi on enemmän innoissaan.”
”Mari on aivan ihana laulunopettaja. Kannustava, innostava ja aina positiivinen. Hän on erittäin taitava laulutekniikan opettaja, ja onkin pystynyt ohjaamaan minua pois useiden vuosikymmenien takaisista pinttyneistä vääristä äänenkäyttötavoista. Tunneilla keskitytään asiaan eli laulamiseen ja laulutekniikkaan, mutta se tapahtuu huumorin sävyttämässä vapaassa ja iloisessa ilmapiirissä. ”
”Sinulla on ihanan kannustava tapa opettaa! Annat monipuolisesti vinkkejä ja ohjeita, joita on helppo ottaa käyttöön! Tunneilla on aina mukava ja rento tunnelma.”
